Matkustimme yhdessä 11-vuotiaan poikani kanssa #Hack4NO-kulttuurihackathoniin Norjaan. Kulttuuriperintöaineistojen uudelleenkäyttöä edistävää tapahtumaa isännöi Norjan karttaviranomainen Kartverket. Tapahtuman osana järjestettiin jo toisen kerran erinomaisen kiinnostava Junior Hack. 250 lasta eri puolilta Norjaa vietti kaksi päivää koodaten ja kokeillen. Niiden välisenä yönä järjestettiin Halloween-juhlat, ja osa lapsista yöpyi makuupusseissa koulun jumppasalissa.

Kaikki tärkein paikalla: Kaveri vieressä, kokis, kännykkä, micro:bit, läppäri ja tubaajien Baibai & Huginnin nimmarit. Kuva Susanna Ånäs CC BY 4.0
Lapsille järjestetyssä ohjelmassa tutustuttiin useisiin eri koodaamisen ympäristöihin. Koodaamista opeteltiin Scratch– ja Python-kursseilla. Sonic Pi on livemusiikkisyntetisoija tietokoneelle tai Raspberry Pille, jonka koodaamiseen opasti suomalaisen Mehackitin tuottama opetuspaketti. Kännykkä-appien tekemiseen tutustuttiin AppInventor-ympäristön avulla. Laitteiden ohjaamista koodaamisen avulla harjoiteltiin micro:bit ja Arduino-kursseilla ja ihan pienimmät ohjailivat BeeBot-robottelja. LearnToMod– ja ComputerCraft-tunneilla opeteltiin modaamaan Minecraftiä. Edistyneemmille oli tarjolla avoimen lähdekoodin 3D-ohjelmisto Blenderin tai pelikehitysympäristö Unreal Enginen opettelua.
Koodaus kartalle!
Juniorhackathon sai alkunsa viime vuonna, kun Junior Hackin pääorganisaattori Geir Arne Hjelle halusi kokeilla, miten lapsilta sujuisi 24 tunnin hackathon tyypillisen kahden tunnin koodikerhon sijaan.
Viime vuoden kohokohta oli, kun Kartverket tarjosi tuoreen palvelun, jossa Minecraftiin voi ladata minkä tahansa Norjan paikan pelialueeksi, ja tänä vuonna teemaa jatkettiin tekemällä ohjesivu karttojen käyttämiseksi Scratchissä.
“Olen iloinen siitä, että yhä useammat lapset ovat tutustuneet koodaukseen ja ovat tietoisia siitä, että he voivat tosiasiallisesti muuttaa ja luoda digitaalisia sovelluksia,” Geir Arne tiivistää. Hän toivoo, että voi jatkossa auttaa edistyneimpiä viemään ideoitaan eteenpäin, kuten esimerkiksi Briteissä järjestettävässä Festival of Codessa.
micro:bit on BBC:n lahja lapsille
![]() |
![]() |
micro:bit-minitietokone oli ohjelman odotetuin uutuus. BBC on tuottanut pienen ohjelmoitavan piirilevyn, jossa on kompassi, kiihtyvyysanturi, 25 ohjelmoitavaa lediä, Bluetooth ja USB-liitäntä. Bluetoothin avulla sillä voi olla yhteydessä muihin laitteisiin ja Internetiin. Kahden ohjelmoitavan napin avulla voi vaikka ohjata pelejä tai hypätä soitettavan kappaleen yli kännykän soittolistalla.
Laitetta on valmistettu miljoona kappaletta, jotka BBC tarjoaa ilmaiseksi kaikille seitsemäsluokkalaisille Briteissä. Muut voivat ostaa sitä kohtuulliseen 15 punnan hintaan. Siitä on muodostunut ilmiö lyhyessä ajassa.
Tavoite on inspiroida nuoria olemaan luovia teknologian käyttäjiä ja opettelemaan tieteen, teknologian ja tekniikan perustaitoja, kerrotaan BBC:n esittelyartikkelissa.
![]() |
||
Norja oli micro:bitin ensimmäinen kansainvälinen kumppani. Micro:bitin norjalainen teknologiatoimittaja lahjoitti 1000 minitietokoneen erän lasten koodaamista edistävän Lær Kidsa Koding! -organisaation jaettavaksi lapsille ja opettajille erilaisissa tilaisuuksissa. Norjan yleisradioyhtiö NRK on mukana suunnitelmissa tarjota jokaiselle norjalaislapselle oma micro:bit.
No miten Suomessa?
Sekä Suomessa että Norjassa aloitettiin tänä syksynä ohjelmoinnin opetus peruskoulussa. Suomessa ohjelmoinnista tulee pakollinen oppiainerajoja ylittävä aihe ensimmäiseltä luokalta alkaen. “Mikään eurooppalainen maa ei ole ottanut yhtä edistyksellistä otetta koodaamiseen kuin Suomi uudessa opetussuunnitelmassa”, sanoo avoimen oppimisen uranuurtaja Tarmo Toikkanen.
Koodaamiskoulutusta ovat ottamassa haltuun startup-yritykset, koulutuksen viranomaiset, tutkimuslaitokset ja kansalaisjärjestöt.
![]() |
![]() |
Robotteja
Suomessa on tuotettu oma ohjelmoitava pienoisrobotti ROBBO™, jonka kehitystyöhön on osallistunut Helsingin yliopiston Opettajankoulutuslaitoksen Innokas-verkosto.
Supercellin perustajien Ilkka Paanasen ja Mikko Kodisojan perustama Me-säätiö tukee Koodausta kouluihin! -hanketta, jossa tarjotaan 250 ROBBO-robottia 25 koululle. “Lahjoituksen avulla haluamme antaa lapsille mahdollisuuden oppia ohjelmointia ja robotiikkaa uudella, luovalla ja motivoivalla tavalla. Hankkeella haluamme tukea erityisesti alakoulujen iltapäiväkerhotoimintaa”, kerrotaan hakulomakkeessa. Hakuaika on parhaillaan meneillään ja päättyy 4.12.
micro:bit Suomessa?
Tätä kirjoitettaessa myös Suomen ensimmäiset micro:bit hackathonit on jo järjestetty! Lukiolaisille ja yläkoululaisille koodikouluja tuottava Mehackit järjesti ensimmäisen tilaisuuden Designmuseossa lokakuussa ja toisen Kiasmassa marraskuun alkupuolella.
“Idea pilotista syntyi yhdessä micro:bit Foundationin kanssa. Workshopeissa nuoret pääsivät kokeilemaan ohjelmointia micro:bitin avulla: mukana oli myös koulutusalan osaajia, jotka testailivat micro:bittiä ohjelmointiopetuksen tukena”, kertoo viestintäpäällikkö Reetta Heiskanen Mehackitistä.
Espoossa pilotoidaan micro:bitin käytöllä opetuksessa. “Kun koululaisten on mahdollisuus toteuttaa itseään ja kehittää taitojaan myös koulutuntien ulkopuolella, voi tekemisen kulttuuri voivat tulla osaksi arkipäivää, ei vain ohjattuna koulun seinien sisällä.”, kertoo pilotin tukijana toimivan Etteplan Oyj:n IoT-liiketoimintajohtaja Jaakko Ala-Paavola.

Rosan tehtävänä on pysäyttää Griefmaster ja pelastaa netti. Kuva: Lars Johnson/Yle kuvapalvelu.
R05AN K00D1
Ylessä pöhinää BBC:n micro:bitin ympärillä seurataan myös kiinnostuksella. Vastaavaa sijoittamista laitteisiin ei ole toistaiseksi suunnitteilla. Sen sijaan Ylessä on kehitetty mixed reality -peli Rosan koodi, jonka tavoitteena on auttaa lapsia ja nuoria oppimaan koodausta.
“Teimme aikanaan lapsille agenttiseikkailusarja Operaatio Hurrikaanin, joka oli hyvin suosittu. Kun teimme sille jatkoa sarjalla Bofori, katsojaluvut olivat romahtaneet. Padit ja älypuhelimet olivat vieneet lapset television äärestä”, kertoo Rosan koodin tuottaja Wesa Aapro. “Rosan koodissa teemme kaiken nurinpäin. Osallistujaa suorastaan viedään poispäin ohjelman saitilta. Koodit voivat löytyä museosta, koululta, kirjastosta tai Minecraftistä. Tubaajat kertovat koodeista videoissaan. Tehtäviä ratkaistaan olemassaolevilla ympäristöissä, kuten Scratch-ohjelmointialustalla.”
Ylellä on edelleen avaimet koota uudet ikäluokat takkatulen ääreen, mutta keinot ovat muuttuneet. Erityisen onnistuneena Wesa pitää ohjelman ympärille syntynyttä kumppaniverkostoa, jossa kukin on mukana omilla resursseillaan: “Yhdessä leikitetään lapsia, jotta he oppisivat koodaamaan!”
Koodi on kieli, jolla maailma pyörii nyt ja tulevaisuudessa. Koodauksen perusteiden ymmärtäminen antaa välineet siirtyä passiivisesta palveluiden käyttämisestä aktiiviseksi sisältöjen tuottajaksi. Älä vain lataa uusinta appia – tee se itse! – Koodikoulu.fi
Lapset ovat eriarvoisessa asemassa
Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen resurssikeskus Linkki järjestää koodikerhoja koululaisille ja täydennyskouluttaa opettajia. Koordinaattori Virpi Sumu on huolissaan lasten mahdollisuuksien eriarvoistumisesta: “Lasten osaamisen taso on todella vaihtelevaa. Älypuhelimia kyllä osataan käyttää, mutta esimerkiksi hiiren käyttötaidot ja tietokoneen nettiselaimen yhtään edistyneempi käyttö ovat ihan vieraita todella monille nuorille.
Vaarana on ehdottomasti, että osa lapsista jää selkeästi paljosta osaamisesta paitsi, johtuen esimerkiksi kotitaustasta tai opettajien harrastuneisuuden asteesta. Toisaalta joukosta löytyy uskomattomia luontaisia kykyjä, todella innostuneita opettajia ja valveutuneita vanhempia.”
Samaa mieltä on Mehackitin Reetta Heiskanen: “Tuhansia nuoria valmistuu lukiosta vuosittain ilman, että heille on annettu mahdollisuutta tutustua teknologian maailmaan kehittäjän roolissa. Haluamme muuttaa tämän. Me uskomme, että kaikilla suomalaisilla nuorilla tulisi olla mahdollisuus tutustua teknologiaan luovana työkaluna, vaikka kaikkien ei tarvitse siihen rakastua.

Heurekan Ideaverstas. Kuva: Heureka
Kaikkia ei pelkkä koodaus kiinnosta
Tiedekeskus Heurekan elämysjohtaja Mikko Myllykoski haluaa edistää tinkering-henkistä toimintaa ylipäätään eikä pelkkää koodausta. Edelläkävijänä voidaan pitää San Franciscon Exploratorium-tiedekeskusta ja sen Tinkering Studiota.
Tälle läheistä sukua on maker-kulttuuri, jossa oppija rakentaa tietämystään, kehittää ideoitaan ja luomisen kokemustaan yhdessä toisten kanssa. Kanssakäyminen tapahtuu verkossa yhteisöissä tai vaikka hakkerointityöpajoissa. Sille on ominaista erilaisten taitojen ja käsityön yhdistäminen. Samassa pajassa voidaan yhdistää valokuvausta, askartelua, metallitöitä, 3D-printtausta, elektroniikkaa, virkkausta ja robotiikkaa.
Myös tiedekeskus hakeutuu ulos kuoristaan. “Tiedekeskusten voima ei ole vain oman organisaation kompetenssien ja resurssien varassa, vaan ennen kaikkea kyvyssä rohkaista, mahdollistaa ja kanavoida ympäröivän yhteisön osaamista ja asiantuntemusta”, kirjoittavat Mikko Myllykoski ja Tiedekeskus Heurekan toiminnanjohtaja Tapio Koivu julkaisussa Tieteessä tapahtuu 1/2016.
Lue myös: Tinkering: A Practitioner Guide

Espoo Maker Faire 2015
Wikiloikka – kansalaisjärjestöt avoimen oppimisen asialla
Avoimesti verkosta ladattavat oppimateriaalit haastavat perinteiset painetut oppikirjat, erityisesti kiihtyvällä tahdilla muuttuvan teknologisen tiedon välittäjinä.
“Digitaalisen jakelun kustannukset ovat lähestymässä nollaa. Siksipä kaikki bisnesmallit, jotka perustuvat bittien myyntiin, tulevat olemaan hankalia. Suomessa on maailman parhaat peruskoulun oppikirjat, mutta kustantajien on voitava tarjota jotain sisällön päälle tulevaa lisäarvoa – palvelua – voidakseen kilpailla laadussa jatkuvasti parantuvien avointen oppisisältöjen kanssa”, sano Tarmo Toikkanen.
Jotkin oppikirjakustantamot ovat ottaneet kannan, että ohjelmointi kuitataan kappaleella matikan kirjassa. Onneksi opettajat osaavat vaatia usein parempaa – Virpi Sumu, Linkki.
Wikimedia Suomi ry:n strategiapajassa kehitettiin konsepti wikiloikasta. Alakoulussakin on mahdollista opetella Wikipedian valistunutta hyödyntämistä, mutta myös tutustuttaa avoimeen tiedontuotantoon.
Wikiopisto on avoin alusta, jonne voi tehdä avoimia ja ilmaisia oppimateriaaleja. Wikimedia Commonsissa on vapaasti käytettäviä kuvia jo 35 miljoonaa, joita saattavat tarjolle myös monet suomalaiset museot.
Open Knowledge Suomi kokoaa avoimista oppimateriaaleista ja avoimista opetuksen menetelmistä kiinnostuneita työryhmään Avoin Oppi – Open Education.
Saatavana on paljon suomenkielisiä, laadukkaita ja avoimia oppimateriaaleja. Koodiaapinen on talkoilla syntyvä opas peruskoulun opettajille ohjelmoinnista koulutyössä. “Koodiaapiseen kuuluvat avoin kirjasto sekä maksuttomat verkkokurssit. Verkkokursseille osallistuneita on jo yli 5000, mikä on yli 10% opettajista, ja verkkokurssin läpäisseitäkin on jo yli 1000”, vapaaehtoistyötä vetävä Tarmo Toikkanen kertoo.
Avoin Oppikirja.fi tarjoaa korkeatasoisia oppikirjoja yläkouluun ja lukioon. Niiden toteuttamiseen voi osallistua GitHubissa. Opetushallitus tuottaa ja kerää avoimia ja ilmaisia oppimateriaaleja palveluun Edu.fi.
Sosiaalisessa mediassa opettajille suunnattu Tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa Facebook-ryhmä on todella aktiivinen.

Performing arts poster / The Strobridge Lith. Co., Cincinnati & New York, 1894 via Wikimedia Commons. Public Domain.
Kerhoja ja kouluja
Erilaisia koodikouluja on tarjolla useampia eri ikäisille, mukaanlukien koulujen koodikerhot. Koodikoulu.fi on monistettava koodauskurssi, Koodikerho.fi iltapäiväkerhojen malli. Linkki järjestää iltapäiväkerhoja ja leirejä lapsille sekä tarjoaa opettajankoulutusta erilaisissa tapahtumissa. Hello Ruby on kirja ja tehtäviä koodaamisesta. Mehackit-kurssit täyttävät lukion TO2 -kurssin vaatimukset. Rails Girls on naisten kansainvälinen koodikoulukonsepti. Helsingin Nuorisoasiainkeskuksella on pelitoimintaa, johon liittyy osaltaan myös ohjelmointi. Kirjastojen ohjelmointipajoja löytyy esimerkiksi Helmet-kirjaston Pulmaario-hankkeen tiimoilta. Hacklabeissä voi yhdistellä käden töitä ja teknologiaa. Käsityökoulu Robotti järjestää värkkäyshenkisiä kerhoja, työpajoja ja leirejä esikoululaisista yläkoululaisille.
Tehdään yhdessä!
Lähdetään kokeilemaan ja oppimaan yhdessä. Ei ole häpeä, jos ei vielä osaa. Opettaja ja oppilaat voivat oppia toisiltaan, vanhemmat toisiltaan ja lapsiltaan.
Koodi2016-sivusto antaa monia käytännön neuvoja itse kullekin, jotta koodauksessa pääsee alkuun: “Oppilaat, opettakaa toisianne. Koodarit, opettakaa opettajia. Koodarit, järjestäkää iltapäiväkerhoja. Rehtorit, kokeilkaa koodauspäivää.”
Ei ulkoisteta, tehdään itse. Pyydetään vanhempia, joilla on tietoa ja osaamista tieteen ja tekniikan tai tiedon ja taidon eri aloilta, jakamaan omaa ammattitaitoaan. Suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä. Tehdään se osana työtä, jos se on tarpeen tai jos se on mahdollista. Kyse on meidän kaikkien tulevaisuudesta.
Pokémon Go näytti sen. Digitaalisuuden oppiminen voi olla pelillistä, sitä voi tehdä yhdessä ja se voi olla hauskaa. Se voi olla ihan 5/5.

Geir Arne Hjelle käynnistää micro:bit-työpajan. Kuva Susanna Ånäs CC BY 4.0